6.11.2013

Iloinen yllätys tuoksuvatukassa!


Tänään kun pyöräilin töistä kotiin katsahdin ränsistynyttä tuoksuvatukkaani ja näin jotain kummallista. Ihmeellisiä möhkylöitä roikkui tuoksuvatukan oksilta. Tein äkkijarrutuksen ja hämmästykseni oli suuri kun näin mitä siellä roikkui. Kaksi koristekurpitsaahan siellä killui iloisesti oksilla ja yksi löytyi vielä maastakin! Voi tätä onnenpäivää! Kesällä koristekurpitsaa kasvoi tuoksuvatukan juurella pihan puolella, mutta en ollut huomannut kuinka korkealle tuoksuvatukkaan kurpitsa oli kiivennyt! Kaksi kurpitsoista oli ihan priimakunnossa edelleen ja yksi oli hieman pehmennyt pinnastaan, mutta pelastin senkin nyt sisälle.


Yllätyskurpitsat pääsivät kuistin ikkunalaudalle aiemmin kerättyjen joukkoon.


Takana terassin katolla pilkottaa kynttilälyhdyksi päätynyt jättikurpitsa. 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No oli kyllä, ihan päivänpelastava vaikka ei muutenkaan mikään huono päivä ollut! =)

      Poista
  2. Pikku piipahdus minulle uudessa blogissa. Minua kiinnostavat kaikki jutut, jotka liittyvät vahnan talon sisustukseen ja remontointiin. Tykkään myös puutarhapostauksista ja kaikesta kotoilumeiningistä:)
    Terkkuja♥
    SisustEllen

    VastaaPoista
  3. Kiva kun piipahdit ja tervetuloa uudestaan. Pääasiassa puutarha on aiheeni mutta satunnaisesti muitakin juttuja saattaa tulla. =)

    VastaaPoista
  4. Niin se on että elämä aina välillä yllättää mukavastikkin. Itse olen huomannut että puutarhasta löytyy joka vuosi jotain

    yllättävää. Tuosta yllätyksestä on iloa vielä jonkin aikaa sisälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi oli vähän pehmentynyt ja luulen että joudun heittämään sen pois mutta kaksi löydökkiä ovat ihan priimaa! =)

      Poista