28.3.2013

Samettikukat ovat itäneet


Samettikukat ovat nopeita itämään. Kylvimme jokaiseen wc-rullapottiin kolme siementä. Lähes jokaisesta potista pilkistää pienet sirkkalehtialut. 


Läpinäkyvästä muovilaatikosta saa erinomaisen kasvihuoneen. Näitä pitää hankkia muutama lisää. Ovat sen verran käteviä. Tossa on kasveillakin tilaa kasvaa pituutta ennen kuin katto tulee vastaan. 


Tässä kasvaa myös samettikukan alkuja. Nämä kaksi laatikkoa pääsivät kylpyhuoneen lattialta kuistin valoon. Kuistilla on lämpötila ollut nyt lämmittävän auringon vaikutuksesta 15-18 astetta. Toivon että tämä hieman viileämpi kasvatuslämpötila tekee taimistani tanakoita kaunottaria.


27.3.2013

Narsissit ulkoilemassa


Ostamani narsissit pääsivät tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Ulkona kipristeli muutama pakkasaste, mutta aurinko lämmitti säteillään terassin nurkkaa. Nämä narsissithan kestävät jopa kymmentä pakkasastetta, kunhan niitä totuttaa kylmään pikkuhiljaa. Tulee ihanan keväistä kun saa ulos jotain kukkivaa.


Siinä ne tervehtivät minua kun tulen töistä kotiin. On niin ihmeellistä ja ihanaa kun on valoisaa vielä työpäivän jälkeenkin.


Auringossa paistattelee narsissi kultainen. Nautitaan nyt keväisestä tunnelmasta ja tulevasta pääsiäisestä.


24.3.2013

Kevään ensimmäisiä kylvöjä



Tänään meillä kylvettiin. Tytär auttoi puuhassa. Kylvettiin avomaantomaattia, persiljaa sekä samettikukkia. Oli mukava puuhastella yhdessä.


Teimme kylvöt wc-paperirullista tehtyihin potteihin. Yksi rulla leikataan puoliksi niin saadaan sopiva kylvöpotti. Osa rullista oli niitä uusia pöntöstä alas huuhdeltavia versioita ja huomasin heti että ne alkoivat jo pehmitä märästä mullasta. No katsotaan nyt onko niistä mitään hyötyä vai ehtivätkö täysin mössööntyä ennen  kuin taimien juuret ovat valmiita pitämään potin kasassa.

Rairuohot ovat kaikki itäneet ja komeasti kasvaneet. Keräsimme myös lasten kanssa pajunkissoja lauantaina kodin koristeeksi. Laitetaan ensi viikolla kuvia näistä. Tänään on koko päivän kuulunut jo lupaava keväinen lorina kun jää ja lumi ovat sulaneet kevätauringossa. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu! Hyvää tulevaa viikkoa kaikille!

22.3.2013

Jäistä kauneutta



Komeat jääpuikot roikkuvat talomme räystäässä. Onneksi on kuistin katto alla. Niin vaarallisilta näyttävät kevätauringossa kiillellessään. Samalla tässä saa pienen näkymän puutarhaan. Grillikatos näkyy keskellä pihaa. Katoksen vasemmalla puolella on vanhempi omenapuuni. Katoksen oikealla puolella jököttää pylvästuija. Kovin on talviset olot vielä ja suuret lumikasat hallitsevat näkymää kaikkialla puutarhassa. Eiköhän se näkymä kuitenkin parissa viikossa jo tule muuttumaan. Pakko vaan uskoa niin. 

Onneksi täällä sisällä alkaa kukkia ja vihertää yhdessä sun toisessa nurkassa, kun sipulikukat ja rairuohot alkavat kukoistaa. Se on pääsiäinen pian!

21.3.2013

Keltainen orkidea


Tässä kaikille lisää aurinkoa tähän kirkkaaseen kevättalven päivään.
Keltainen orkidea aukesi vihdoin!
<3
Eipä mulla sen kummempaa. =)


20.3.2013

Pääsiäisruohojen kylvöt


Pääsiäisruohoja kylvin muutamaan erilaiseen kippoon, ruukkuun ja koriin. Puiseen istutuskoriin kylvin ohraa, mutta muut ovat sitä pienempää pääsiäisruohoksi nimettyä heinää. Arvaatteko mitä varten puukorissa on istutettuna tyhjä muoviruukku? No siihen tulee tietysti joku ruukkukukka sitten kun heinät ovat kasvaneet ja valmiina paraatipaikalle. Vein nämä nyt kylpyhuoneeseen, jossa lattialämmitys vauhdittaa itämistä.


Muutama keväinen narsissikin eksyi jo meille. Viileällä kuistilla nämä viihtyvätkin pitkään. Pääsivät lasilaatikkoon yhdessä muratin kera. 

19.3.2013

Orkideojen tilannepäivitystä

 
Taas on avautunut uusia kukkia orkideoihin. Toinen nuppunsa avannut on todella tumman lila. Tämä on orkidealaumani uusin hankinta viime keväältä, joten nyt sillä on ensimmäinen uudelleen kukinta. Olipa todella vaikea saada kuvattua tätä kaunotarta.

  
 Kaikeksi yllätyksekseni keltaiseksi epäilemäni yksilö aukesi vaaleanvihreänä. Näin ollen toistaiseksi mysteerinä pysytelleen orkidean kukka on sitten se keltainen. Se onkin nyt ainoa joka ei vielä nuppujaan ole aukaissut.
 


Kevättä sisustuksessa

 
Kodissani ei ehkä voi varsinaisesti puhua mistään kauniista sisustuksesta, koska en ole mikään varsinainen sisustushäärääjä. Mutta tekstiileitä tykkään vaihdella vuodenajan mukaan. Keväisin pitää saada pirteää vihreää ja ehkä ripaus keltaistakin. Toin myös hieman harmaata tasapainottamaan. Mutta kun sohva on ruskea niin se on sitten ruskea.. Harmaat tai valkoiset sohvat sopisi värimaailmaan aina. Mutta näillä nyt mennään. Keittiön verhokankaasta jääneistä jämäpaloista sai kätevästi ommeltua kaksi tyynynpäällistä. 

18.3.2013

Pelargoneille uutta virtaa

 
Silmäteräni saivat viikonloppuna vihdoin lupaamani mullanvaihdon. Löysin kätköistäni kaksi oivallisen kokoista saviruukkua. Tylsät muovipurkit lensivät sivuun ja nämä kaunottaret saivat alleen kunnon ruukut, joissa onkin jo ihanasti käytön tuomaa kulumaa.

 
Hieman sanomalehteä ruukun pohjalle, jotta multa ei valu ulos pohjareiästä.

 
Uusi ruukku oli juuri sopiva.

 
Annan niiden nyt hetken kotiutua uusiin purkkeihin ja otan sitten pistokkaita myöhemmin.
 
 


15.3.2013

Aito ja alkuperäinen

 
Tällaiselta näytti talomme alkuperäiskunnossaan. Kuva on otettu vuonna 1986, kun vanhempani muuttivat tähän asumaan ja aloittivat peruskorjauksen.

 
Etupuolelta näytti tältä. Isä ja äiti purkivat kuistista oikeastaan puolet pois ja tilalle jäi vain pieni tuulikaappi. Ulko-ovenkin paikka muuttui. Nykyään talomme on enemmän tämän alkuperäisen näköinen sillä kuisti on tehnyt paluun. Isäni rakensi pyynnöstäni taloomme pienen lasikuistin! <3
 


13.3.2013

Mustikkapiirakka

 
Viikonloppuna leivoin. Mustikkakukkoa siitä syntyi. Hieman kevyempänä kuin tavallisessa ohjeessa.

 
Tavallisen sokerin sijaan käytin tätä. Muutamia kertoja tällä leiponut ja varmasti tulen kokeilemaan lisää. Herkuttelusta tulee tämän kanssa hieman vähemmän syntistä.

12.3.2013

Toinen merirosvokakku

 
Samalle merirosvosankarille tein vielä toisenkin kakun, kun poika juhli sukulaistensa kesken.


Tässäkin kakussa oli kinuskista kermaa, mutta tällä kertaa se yhdistyi vadelmaan. En ollutkaan tällaista makuyhdistelmää vielä aiemmin tehnyt. Ilmeisen hyvin sopivat kinuski ja vadelma yhteen, koska kakku sai maustaan erityiskiitoksia!



11.3.2013

Naistenpäivää juhlittiin

 
Uskomattoman ihana mieheni yllätti perjantaina täysin. Sillä kun tulin töistä kotiin oli ihana kolmen ruokalajin päivällinen valmiina odottamassa! Voi että mitä herkkuja.
Alkupalaksi ruisnappeja joiden päällä oli kylmäsavulohi-tahnaa ja tietysti upeasti koristeltuna.

 
Pääruuaksi saimme härkää kermaisessa kastikkeessa ja rapeita lankkuperunoita.

 
Jälkiruuaksi hedelmäsalaatti, johon oli valittu erilaisia tölkkihedelmiä sekä myös tuoreita.
 
Hyvää oli!

8.3.2013

Jouluruusun siemenet

 
Jouluruusun kukinta on ohi.

 
Viisi siemenkotaa siinä oli. Nyt pitää miettiä mihin ne laittaisi kasvamaan. Taitaisi olla parasta heittää vain kukkapenkkiin eikä paapoa liikaa. Sieltä sitten nousevat jos ovat noustakseen. Kerran kylvin jouluruusun siemeniä useita kymmeniä eikä yksikään itänyt..
 
Sitten löysin vielä harmikseni samasta jouluruususta runsaan kirvaesiintymän. Laitoin koko kasvin nyt pussiin ja mietin missä sitä uskallan säilyttää. Täytyy viedä se pesulle ja myrkyttää, mutta johonkin eristyksiin sen laitan ennen kuin koko kuisti on täynnä ötököitä!
 


7.3.2013

Pelargonit kevään auringossa

 
Kaksi pelargoniani ovat selvinneet talvesta erinomaisesti. Näin komeassa lehdessä ovat olleet koko talven. Pikkuhiljaa pääsevät jo nauttimaan valosta pitkän ja pimeän talven jälkeen. Kohta otan pistokkaita ja istutan nämä uusiin multiin. Niin se kevät vaan keikkuen tulevi!


6.3.2013

Merirosvomainen synttärikakku

 
Syntymäpäiväjuhlien sankarilla on merirosvot mielessä. Talo täynnä pieniä poikia pääsi tuhoamaan tätä piraattikakkua.

 
Kakussa maistuivat omena sekä kinuskikerma.


5.3.2013

Uusi kukkapöytä

 
Isä toi minulle tällaisen kukkapöydän. Oli hylättynä eräässä rappukäytävässä ja päällä lappu että löytäjä saa pitää. Näin se sitten päätyi kotiini.

 
Sopiva paikkakin löytyi heti. Amaryllikset pääsivät kylpemään kevätauringon valoon. Seuraksi päätyivät tulilatva ja joulutähti.

 
Taustalla paljastuu nyt hyvät viherkasvien hoitotaitoni. Siellä sinnittelee syyskuussa lahjaksi saamani traakkipuu. Tekee ilmeisesti hidasta kuolemaa. No ressukalle on kyllä nyt valoisimpien aikojen innoittamana ilmestynyt uusia lehdenalkuja, joten ehkä toivo ei ole ihan menetetty. Ehkä se toipuu valoisana aikana tarpeeksi, jotta voi taas ensi talvena pudotella lehtensä.