21.11.2013

Haravointia ja uuden suunnittelua

 
Viikonloppuna oli vähän työmaata.
 
 
Ei muuta kuin harava heilumaan.
 
 
Tunnin päästä näyttikin tältä!
 
 
Kadunvarsipenkki on monella tapaa muutosten alla. Useita kasveja on tarkoitus hävittää ja uutta saada tilalle. Tässä kuvassa vasempi puu on terijoensalava. Ihan kaunis puu mutta jos vielä hurjasti kasvaa niin vie kaiken valon puutarhasta. Tämä on siis menossa jossain kohtaa hävitykseen. Samoin puun juurella kasvava ryteikkö joka on virpiangervoa. Jo nyt olen istuttanut virpiangervoon kiinni muutaman hortensian sekä yhden atsalean. Ja kun ne hieman kasvavat niin sitä mukaan virpiangervoa hävitän. Näin ei lähde kaikki näkösuoja yhdellä kertaa.

 
Tässä kahden pihlajan välissä on ihan avonainen näkymä kadulle. Tässä kasvaa nyt hortensioita, alppiruusuja ja muutamia havuja, joiden toivon jossain vaiheessa peittävän näkymän.

 
 
Tästä portinpielestä on tarkoitus myös hävittää virpiangervo sekä sen vieressä kasvava puistosyreeni, joka on hyvin huonossa kunnossa. Muutama hortensia tässä virpiangervon edessä jo kasvaakin, mutta muuten on vielä hieman mysteeri mitä tilalle tulisi. Pidän paljon myös pensasruusuista, joten voi olla että tästä tulee jossain vaiheessa pensasruusujen nurkka.
 


2 kommenttia:

  1. Nyt onkin talvi aikaa tehdä suunnitelmia ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty kuten sananlaskukin sanoo. Haravointi saa ihmeitä aikaan puutarhassa. Nyt vain toivoisi jo pilkku pakkasen saapuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravointi on mukavaa ja työn tulos näkyy. Tavallaan jo talvea kaipaisi mutta työmatkapyöräilijänä ei haittaa että tiet ovat vielä sulat. =)

      Poista