29.1.2013

Munakas kuin piiras

Rasvaista piirakkaa kevyemmän herkun saa uunissa paistetusta munakkaasta.



Munakasmassa kaadetaan uunivuokaan kasvisten päälle. Tässä voi käyttää melkein mitä vain kasviksia ja kinkkukin sopisi erinomaisesti sekaan.


Ensin pehmitin uunissa hieman paprikanpaloja, joihin oli lisätty 1rkl oliiviöljyä.
 
Sitten lisäsin joukkoon sipulia ja annoin taas olla hetken uunissa.
 
Viimeisenä kaadoin päälle kananmunamassan, jossa oli vain yksinkertaisesti munia, suolaa ja pippuria.
 
Päälle pikkuisen juustoraastetta.
 
Uunissa munakas oli 200 asteessa puolisen tuntia.




Herkkua oli tuoreeltaan pienen vihersalaatin kera.



Avokadot kypsyvät hyvin lasikuvun alla omenoiden seurassa.

 
Munakas sai toisella syöntikerralla piristyksekseen avokadoa. Kaiversin hedelmälihan avokadosta ja muussasin haarukalla hienoksi. Sekaan hieman sitruunan mehua sekä suolaa ja pippuria.


 
Vuoden ensimmäiset tulppaanitkin pääsivät kuvaan.


Tahnan levittelin munakkaan päälle ja uusi makuelämys oli valmis! Oli kyllä hyvää.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti