21.2.2013

Orkideat kukoistavat


Ihana orkidea-ikkuna räjähtää pian kukkaan, kunhan valon määrä lisääntyy ja päivät pitenevät. Odotan suurella jännityksellä kukkien avatumista.


Osa näistä kasveista on ollut minulla jo niin monta vuotta kukkimatta uudelleen, joten en edes muista millaisia värejä kaikissa on. Yksi on ainakin erittäin tumma violetti, yksi on vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyinen, yksi on keltainen. Jo nyt tietysti pystyy aavistamaan nupuista ja kukkavarsien väristä, onko tuleva väri tumma vai vaalea. Ainakin kahden orkidean kukan väri on aivan täysi mysteeri!

 
Tästä nupusta tulee keltaiset tai valkoiset kukat.

 
Roikkuvasta orkideasta tulee joku tumma sävyinen, isot nuput lähinnä ikkunaa taitavat kuulua hyvin tumman lilalle kaunottarelle ja etualalla roikkuvat nuput avautunevat valkoisina tai keltaisina.


Sain työkaverilta tämän orkidean. Meillä ei ihan osuneet aikataulut yksiin ja tämä ressukka joutui odottamaan pakkasessa reilun kymmenen minuuttia ilman mitään suojaa. Siellä se minua odotti hennon lumikerroksen alla. Muutamassa viikossa kaikki lehdet mustuivat pikkuhiljaa ja tipahtivat pois. Juuristo on kuitenkin koko ajan näyttänyt erittäin hyvinvoivalta, joten en raaskinut kasvia heti pois heittää. Onneksi tarkkailin tilannetta, sillä kasvin juuresta pilkistää vihreä alku. Molemmilta puolilta on tulossa uudet lehdenalut. Jännityksellä seurataan nyt toipumisprosessia. Onneksi valon määrä lisääntyy huimaa tahtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti