28.11.2013

Orkideat nyt




Uusin hankintani on pieni lila on täydessä kukassa. Tämä on ostettu vasta hetki sitten kukkivana. Kaikki muut kotini orkideat ovat vanhoja yksilöitä joiden nykyinen kukinta on omaa aikaansaannostani.



Valkoinen orkidea on upeassa kukassa ja monia pieniä nuppuja on vielä tulossa.




Vihreä on kasvattanut todella pitkän kukkavarren ja se oli pakko tukea, vaikka yleensä annan näiden roikkua rentona oman mielensä mukaan. Vihreän lehdessä on auringon aiheuttama polttovioitus, kun lehti on ollut ihan ikkunalasissa kiinni.



Kaksi orkideaa kasvattelevat kukkavarsiaan kilpaa ja näiden kukintaa voi odotella kevättalvelle.



Rakkain ja vanhin yksilö kukkii edelleen. Orkidea on ollut minulla jo useita vuosia ja ilahduttanut uudella kukinnallaan joka vuosi mutta nyt on yhtäjaksoinen kukinta kestänyt jo huhtikuusta 2012 tähän päivään asti.



Vieläkään ei loppua tälle pitkälle kukinnalle näy. ♥  


26.11.2013

Lisää joulukukkia

 
Lisää jouluisia kukkia kotiutui meille.
 

 
Pinkki amaryllis sai kaverikseen valkoisen. Tämä oli sellainen superhalpa yksilö eli luultavasti kukkii vain tällä yhdellä kukalla. Amaryllikset ovat löytäneet paikkansa eteisen piirongin päältä.
 

 
En voinut vastustaa pientä suloista jouluruusua.
 

 
Myös yksi valkoinen hyasintti tuli ostettua.
 

 
Ihania ovat kaikki! Viileässä hyvin viihtyvät jouluruusu ja hyasintti päätyivät asumaan kuistille. 
 


25.11.2013

Kotirappusilla vihertää

 
Ulko-oven rappusille hankin muutaman uuden havun.
 
 
Timanttituija toivottaa tulijat tervetulleeksi. Tässä kohdassa ei ole päällä mitää katosta, joten matalia ruukkukasveja on ihan turha talvea vasten laittaa kun ne peittyvät lumeen. Tällainen pystykasvuinen havu taas koristuu kauniisti lumisateessa ja tuo hieman vihreyttä terassille. Ei haittaa vaikka kasvi ei enää keväällä olisikaan hengissä. Tämä on hankittua ihan talven iloksi.

 
 

 
Toinen uutukainen on pallon muotoon leikattu japaninmarjakuusi.
 

 
Pallomarjakuusi pääsi ylärappuselle murattikorin kanssa. Tämä osa rappusista on lipan alla suojassa, joten nämä eivät saa lunta päällensä.
 

 

Tässä vielä näkymä kotiportilta pihaan. Portin pielen lyhdyt ovat kivat. Tuon niihin joka ilta kynttilät jos vaan muistan ja olen kotona. Näihin on kiva laittaa ihan tavalliset muutaman tunnin palavat lämpökynttilät. Ei tarvitse enää illalla hipsiä portille niitä sammuttamaan kun palavat itsekseen loppuun. Muissa pihalyhdyissä on käytössä isoja lyhtykynttilöitä ja ne käyn iltasella sammuttelemassa. Olen enemmän lyhty- ja kynttiläihminen kuin sähköisten pihavalojen ystävä. Mutta kyllä hyvällä maulla ripustetut sähkövalotkin näyttävät kauniilta pimeässä marraskuussa.  

23.11.2013

Tyrnit


Istutin kolme tyrniä viime viikonloppuna pihaani.




Pitää olla tyttöjä jotka tekevät satoa ja poika joka pölyttää tytöt.


Tyrnit istutin kadun varteen. Tuoksuvatukkaa on vielä tuossa takana mutta kun tyrnit kasvavat niin sitä mukaa leikkelen tuoksuvatukkaa pois. Tuoksuvatukka oli aiemmin paljon isompana pöheikkönä koko alueella, mutta hävitin puolet pois jo tänä keväänä. Jätin vain pienen osan näkösuojaksi kadulle. Tänä kesänä tässä paikassa kasvoi koristekurpitsaa. Koko kesän olen tietysti saanut leikata uudestaan tulevia versoja pois, mutta kyllä sen kasvu pikkuhiljaa heikkenee. Tyrnit saivat hyvän kasvualustan kun möyhin kesäisen kurpitsapenkin maahan oikein kunnolla.



21.11.2013

Haravointia ja uuden suunnittelua

 
Viikonloppuna oli vähän työmaata.
 
 
Ei muuta kuin harava heilumaan.
 
 
Tunnin päästä näyttikin tältä!
 
 
Kadunvarsipenkki on monella tapaa muutosten alla. Useita kasveja on tarkoitus hävittää ja uutta saada tilalle. Tässä kuvassa vasempi puu on terijoensalava. Ihan kaunis puu mutta jos vielä hurjasti kasvaa niin vie kaiken valon puutarhasta. Tämä on siis menossa jossain kohtaa hävitykseen. Samoin puun juurella kasvava ryteikkö joka on virpiangervoa. Jo nyt olen istuttanut virpiangervoon kiinni muutaman hortensian sekä yhden atsalean. Ja kun ne hieman kasvavat niin sitä mukaan virpiangervoa hävitän. Näin ei lähde kaikki näkösuoja yhdellä kertaa.

 
Tässä kahden pihlajan välissä on ihan avonainen näkymä kadulle. Tässä kasvaa nyt hortensioita, alppiruusuja ja muutamia havuja, joiden toivon jossain vaiheessa peittävän näkymän.

 
 
Tästä portinpielestä on tarkoitus myös hävittää virpiangervo sekä sen vieressä kasvava puistosyreeni, joka on hyvin huonossa kunnossa. Muutama hortensia tässä virpiangervon edessä jo kasvaakin, mutta muuten on vielä hieman mysteeri mitä tilalle tulisi. Pidän paljon myös pensasruusuista, joten voi olla että tästä tulee jossain vaiheessa pensasruusujen nurkka.
 


19.11.2013

Satoa saa vielä

 
Keltaisia porkkanoita löytyi vielä viikonloppuna kasvimaalaatikoista.
 

 
Muutama tavallinen oranssikin oli joukossa.
 

 
Persiljastakin saa vielä kerättävää.
 

 
Lehtikaalia on runsaasti ja sitä ei pieni pakkanenkaan haittaa.
 

 
Porkkanat vaan pesulle.
 

 
Leikkasin tikuiksi ja laitoin sekaan timjamia, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.
 

 
Paahdetaan uunissa kunnes pehmenevät. Lisäsin loppuvaiheessa päälle seitifileitä. Taas on muutamaksi työpäiväksi apetta minulle!
 


18.11.2013

Syntymäpäiväjuhlat

 
Muutamia tunnelmakuvia parin viikon takaisista lastenjuhlista. Juhlaväki koostui 10-15 vuotiaista tytöistä. Ohjelmassa oli ruokaa, saunomista ja yhteistä sekoilua myöhään yöhön asti, sillä kaikki vieraat jäivät myös yöksi kylään.
 

 
Vieraat vastaanotti herra kurpitsa.
 
 
Limuja ja pillimehuja oli juhlaväelle jääkaapin täydeltä ja pöytä koreana.
 

 
Alkuruuaksi maisteltiin sushia ja pääruuaksi syötiin nakkeja kera ranskalaisten perunoiden.
 

 
Kakkua oli tietysti jälkiruuaksi. Kakussa maistui banaani sekä maitosuklaakerma daimrakeilla höystettynä. Kakun tyyppi on animehahmo joka on ilmeisesti mies vaikka muistuttaa minusta erehdyttävästi naista.. nämä on näitä nykynuorten idoleita! =)

 


14.11.2013

Uusi amaryllis

 
Ensimmäinen uusi amaryllis on löytänyt tiensä kotiini. Tämä tuli hankittua heräteostoksena Lidlistä. Väri pitäisi olla vaaleanpunainen.

6.11.2013

Iloinen yllätys tuoksuvatukassa!


Tänään kun pyöräilin töistä kotiin katsahdin ränsistynyttä tuoksuvatukkaani ja näin jotain kummallista. Ihmeellisiä möhkylöitä roikkui tuoksuvatukan oksilta. Tein äkkijarrutuksen ja hämmästykseni oli suuri kun näin mitä siellä roikkui. Kaksi koristekurpitsaahan siellä killui iloisesti oksilla ja yksi löytyi vielä maastakin! Voi tätä onnenpäivää! Kesällä koristekurpitsaa kasvoi tuoksuvatukan juurella pihan puolella, mutta en ollut huomannut kuinka korkealle tuoksuvatukkaan kurpitsa oli kiivennyt! Kaksi kurpitsoista oli ihan priimakunnossa edelleen ja yksi oli hieman pehmennyt pinnastaan, mutta pelastin senkin nyt sisälle.


Yllätyskurpitsat pääsivät kuistin ikkunalaudalle aiemmin kerättyjen joukkoon.


Takana terassin katolla pilkottaa kynttilälyhdyksi päätynyt jättikurpitsa. 

5.11.2013

Kurpitsat lyhdyiksi


Kurpitsasadostani kaksi yksilöä päätyivät lyhdyiksi. Pääasiassa lyhdyiksi niitä kasvattelinkin,koska kurpitsa ei makunsa puolesta lukeudu ihan suurimpiin suosikkeihini. 

Jättimäisestä kurpitsasta tein lyhdyn terassin katolle, jotta se näkyy mukavasti keittiön ikkunasta.


Pienempi kurpitsoista päätyi kukkapenkkiin kasvot kotikadullemme. Siinä se saa luoda iloa ja tunnelmaa hämärässä kulkeville.


Toivottavasti kukaan ei käy kurpitsaa särkemässä. Aikoinani kun asuin kerrostalossa tein muutamana vuonna kerrostalon pihalle kurpitsalyhdyn. Se oli vielä hyvin avoimella paikalla monien ohikulkijoiden nähtävillä. Se sai kuitenkin aina olla rauhassa ilman mitään ilkivaltaa! 

4.11.2013

Amaryllikset nukkumaan


Olen useina vuosian kukittanut amarylliksiäni uudestaan, mutta en ole koskaan tähdännyt uutta kukintaa Jouluun. Ostan Jouluksi mielelläni uudet kukat ja nautin niiden kukinnasta silloin ja vanhojen yksilöiden kukinnasta myöhemmin talvella. Amarylliksen luonnolliseen kasvurytmiin sopii paremmin että kukinta on vasta kevättalvella.



Kukinnan jälkeen amaryllikseni ovat kasvattaneet hyvät lehdet ja kesällä olen lannoittanut niitä kastelulannoitteella aina kun olen muistanut. Ulos nämä eivät ole päässeet vaan koko kesä ovat viettäneet omissa ruukuissaan ikkunalla. Noin kuukausi sitten lopetin kastelun kokonaan.Vähitellen lehdet alkoivat kellastua ja nestejännitys katosi.


Pakkasin kaikki nyt pahvilaatikkoon nukkumaan. Nämä saavat nyt levätä joitakin kuukausia pimeässä laatikossa ihan huoneenlämmössä. Luultavimmin ensi vuoden puolella alan sipuleita herättelemään. Toiveissa on upeaa kukintaa koko kevättalven ajan.